2022 Jäsenillat ja tapahtumat

Osallistuimme kansallispukuhiihtohaasteeseen Kouvolan Alakylällä. Meidän lisäksi Riitta Noriola-Eskolan kutsumana paikalla oli myös muita innokkaita kansallispukujen ja perinteiden harrastajia. Ennen ladulle lähtöä lausuimme yhdessä Liisa Alarodun kirjoittaman hiihtoloitsun. Shamaanirummun saattelemina sivakoimme hiihtomatkamme iloisissa...


2022 teema oli Luovuuden voima

Jäsenilta 29.3.2022 klo 18.00

Tuula Rikala kertoi Kalevalaisten Naisten Liiton uudesta strategiasta. Keskustelimme luovuudesta ja kokeilimme omaa luovuuttamme pienen askartelun parissa.

Jäsenilta 26.4.2022

Saimme vieraaksemme pianonsoiton lehtori ja kirjailija Johanna Hasun. Illan ohjelmassa hän kertoi luovasta työstään, kirjoistaan, säveltämisestään, musiikista ja sen merkityksestä hyvinvointiimme. 


7.5. 2022 Äitienpäivän aattona menimme Kouvolan teatteriin katsomaan Muistojen virta - teatteriesitystä

Jäsenilta 31.5.2022

Jäsenillassa saimme laulaa yhdessä Suvivirren sekä muita kesäisiä, tuttuja lauluja kanttori Ville Perkkiön johdolla. Lisäksi keskusteltiin luovuudesta ja jäsenet esittelivät omia luovia taitojaan ja tuotoksiaan. Lisäksi meillä oli arpajaiset.

Kesäretki Puumalaan 11.6.2022

Sahanlahdessa kuljimme Elsa Heporaudan lapsuusmaisemissa Puumalan kalevalaisten naisten johdattamina. Maittavan lounaan jälkeen katsoimme Elsan elämästä kertovan näytelmän Palava tahto. Aurinkoista kesäpäivää oli ilo viettää yhdessä muiden kalevalaisten naisten kanssa.

26.7.2022 tutustuimme Mankalan kyläläisten kädentaitoihin Iitin kylätalolla.

Elokuun jäsenillassa 30.8.2022 vierailimme Sippolassa Taidekeskus Antareksessa.

Jäseniltojen tavan mukaisesti nautimme aluksi maistuvat pullakahvit ja vaihdoimme kuulumisia Tanjan kesäkahviossa. Tiiu Anttinen kertoi entisen meijerirakennuksen historiasta ja taidekeskuksen perustamisesta sekä sen eri toimintamuodoista. Hän esitteli meille sisänäyttelyn sekä "Meijerin metsän" ympäristötaideteoksia. Ilta päättyi kreivitär van Bloemenin ja kapteeni von Daehnin opastamaan kierrokseen Sippolan tärkeimmillä nähtävyyksillä (Kouvolan matkailuoppaat Arja ja Ekke Lekander). 

Syyskuun jäsenillassa 27.9. 

perehdyttiin, Liiton saunakampanjan mukaisesti, saunakulttuuriin ja saunamuistoihin.

Dosentti Riku Hämäläinen perehdytti meitä aiheeseen otsikolla: Sauna - hikoilua pyhässä tilassa? Hän esitteli aihetta ennakkoon seuraavasti: "Sauna on ollut suomalaisessa perinteessä pyhä paikka. Edes kristinusko ei onnistunut horjuttamaan sen asemaa. Eräs ruotsalainen hämmästelikin 1770-luvulla, miten tämä itsepäinen kansa piti kiinni perinteestään ja ajatteli saunaa eräänlaiseksi pyhäköksi. Monet uskovat saunan olevan suomalainen keksintö, mutta saunaperinnettä on esiintynyt eri muodoissa ympäri maailmaa. Esitelmässä tarkastellaan eri hikoilukylpyperinteitä ja erityisesti saunaa osana suomalaista kulttuuriympäristöä." Kuvaesitys täydensi esitelmää hienosti. Myös jäsenillan osllistujat kertoivat omia saunakokemuksiaan.

Lokakuun jäsenillan 25.10. klo 18.00

teemana oli Muistoja yhdistyksemme 60 vuoden varrelta.

Katselimme yhdessä yhdistyksen vanhoja leikekirjoja ja diaesityksen retkistämme. Lisäksi jäsenet kertoivat muistojaan vuosien varrelta.

Yhdistyksen 60-vuotisjuhla 29.11.2022

Vietimme iltaa lämminhenkisessä tunnelmassa Kymin Huvilalla. Sirpa Huttunen toi tervehdyksen Kalevalaisten Naisten Liitolta. Sisaryhdistyksistä Etelä-Kymenlaaksosta ja Heinolasta sekä Tanhuseura Kasareikasta saimme vieraita juhlaamme. Äijäkanteleet ja Tähettäret esiintyivät. Liisa Alarotu kertoi muistojaan yhdistyksen toiminnasta vuosien varrelta, ja kanttori Risto Eskola soitti ja lauloi iloksemme. Tästä jatkamme iloista yhdessäoloa taas seuraavat kymmenen vuotta eteenpän.